As Oy Kiimingin Jokiranta

Uusi kohde Kiiminkiin, jokisuistoon rajoittuvalle tontille. Miksi tyytyisit kerros- tai rivitaloon?

Kiimingin Jokirannan asunnot sijoittuvat luonnonkauniille paikalle jokisuistoon rajoittuvalle tontille. Monipuoliset palvelut ovat 2 kilometrin säteellä: Uusi Jokirannan koulu (6.-9.lk) valmistuu vuoden 2021 alussa, Kiiminkijoen koulu (1.-5.lk), lukio sekä kaupat ja päiväkodit. Lyhyt matka moottoritielle, josta ajaa Ouluun n. 25 minuutissa. Lisäksi monipuolinen Koitelin virkistys- ja matkailualue on 4,5 km päässä.

Nopeimmat varaajat pääsevät vaikuttamaan asunnon sijaintiin, pohjaratkaisuun sekä sisustusmateriaaleihin.

Erillistalo

Rakennamme erillistaloja eli  naapureilla ei ole yhteisiä ulkoseiniä. Te ette häiritse naapureita, eivätkä naapurit häiritse teitä elämisen äänillään. Voitte siis rauhassa vaikka musisoida, lapset saavat leikkiä kuten haluavat ja yövuorosta tullut naapuri saa nukkua - ihan rauhassa.

Miksi sitten asunto-osakeyhtiö? Asunto-osakeyhtiössä juoksevat kulut, kuten esimerkiksi jätehuolto, lumityöt, tontin vuokra ja kiinteistön vakuutus hoidetaan yhtiön kautta ja maksetaan yhdellä laskulla, hoitovastikkeella. Helppoa.

Nyt myynnissä As Oy Kiimingin Jokiranta, Jaarantie 1, 90900 Kiiminki.

Ole nopea, näitä ei riitä kaikille!

Huonejako Pinta-ala Myyntihinta Velaton hinta  
3-4h+k+s+ak 91 m2 101 530 229 000 Tilaa esite
3-4h+k+s+ak 109 m2 86 815 239 500 Tilaa esite

Vuokratontti. Arvioitu valmistuminen 1/2021.

Talojen hintaan sisältyy sähköistettu autokatospaikka. Autokatos on sijoitettu sisäänkäynnin yhteyteen, pääset siis autosta kuivin jaloin sisälle eikä sade pilaa kampaustasi.

Tässäkin ostajan etuja suojaava turvallinen RS-järjestelmä (Rahoituslaitosten neuvottelukunnan suosittelema).

Ihastu Jokirantaan!

- Omakotitalon yksilöllisyys ja asunto-osakeyhtiön helppous samassa
- Ei yhteisiä seiniä naapurin kanssa
- Autokatos sisäänkäynnin yhteydessä. Pääset kuivin jaloin huonollakin säällä autosta kotiin. Talvella vältyt ikkunoiden rappaamiselta ja lumen harjaamiselta. Lisäautopaikka talon vieressä sis.hintaan
- Oma varasto huoneiston yhteydessä ja vaatehuone.
- Arkkitehdin suunnittelema toimiva koti. Yksikerroksisia erillistaloja on harvoin tarjolla.
- Paljon avaraa ja valoisaa tilaa. Korotettu sisäkatto juuri oleskelutiloissa. Isoja ikkunoita, joista valo tulvii sisään ja hienoja lasiratkaisuja.
- Laadukkaat materiaalit. Rakennusvaiheessa kaupat tehneet pääsevät vaikuttamaan sisustusvalintoihin ja jopa huonejärjestykseen.
- Kaikki sopimukset valmiina, kuten laajakaista, kaukolämpö, jätehuolto ja kiinteistön vakuutus. Maksut katetaan yhdellä laskulla, hoitovastikkeella. Helppoa!
- Loistava sijainti. Ulkoilumaastot, harrastukset ja kaikki palvelut rakentuvat lähelle.
- Lattialämmitys jokaisessa huoneessa kaukolämmöllä ja talokohtainen koneellinen ilmanvaihto.
- Oma nurmetettu yksityinen piha.
- Katualue ja autokatos asfaltoitu, mikä vähentää lian kulkeutumista sisään taloihin.
- Lähimpiä uudisalueita upeasta Linnakankaan keskuksesta.

Laadukkaat ratkaisut lisäävät asumisviihtyvyyttä

Kaikki Jokirannan talot säästävät energiaa ja auttavat asumiskulujen vähentämisessä. Erillistaloissa on lattialämmitys edullisella kaukolämmöllä. Jokaisessa talossa on huoneistokohtainen energiatehokas ilmanvaihtokone. Tarkoin valituilla teknisillä ratkaisuilla koteihin saadaan miellyttävät olosuhteet elämiselle; vedottomuus, tasainen lämpö ja raikas sisäilma. Talokohtaiset sähkö- ja vesimittarit yhdessä vedenkulutusta säästävien vesikalusteiden kanssa mahdollistavat omien kulutustottumusten seuraamisen - ja sitä kautta palkitsevat asukkaan säästyneillä euroilla!

Arkkitehdin huolellisesti suunnittelemat korkeat tilat ja lasiratkaisut tuovat kotiin avaruutta ja valoisuutta. Talojen muoto on suunniteltu siten, että olohuone avautuu takapihalle päin ja valo pääsee tulvimaan sisään suurista ikkunoista. Ostaessasi talon rakennusvaiheessa pääset vaikuttamaan koko talon sisustusratkaisuihin. Meillä on jokaiseen osa-alueeseen useita valmiiksi mietittyjä vaihtoehtoja, joista voit valita mieleisesi, tai tuoda omat ideasi, jotka me toteutamme sinulle.  Tontti rajoittuu puistoon ja talojen keskelle on suunniteltu upea viheralue. Rakentamisen helppouden lisäksi myös asumisen helppous. Tästä kaupasta maksat edullisemman 2%:n varainsiirtoveron, kiinteistömuotoiseen ostoon verrattuna tuhansien eurojen säästö.

Myynti

Varmista itsellesi moderni asuminen Kiimingin Jokirannassa!

Ota yhteyttä:


Johan Ahola 044 235 7684 johan.ahola@synkroni.fi

Mikko Ahola 0505554460 myynti@synkroni.fi 

Tai talomyynti 050 536 3948  myynti@synkroni.fi

Saat lisätietoa kohteesta ja ajantasaisen varaustilanteen. Kysy myös yksityisesittelyä!